Siirry sisältöön
80,00 € / 2 vrk
Varaa

Kauppias

Susuwellbeing susanna.niemi@oniemi.net 0442855331 Y-tunnus: 2137820-5 Kauppiaan ehdot

Kurssilla perehdytään korttien perusmerkityksiin, tutustutaan erilaisiin tarotpakkoihin, erilaisten pöytien tekemiseen sekä tehdään käytännönharjoituksia itselle ja kaverille. Lisäksi opettelemme heilurin peruskäytön. Kurssi 1 on tarkoitettu vasta-alkajille. Kurssilla saat valmiudet tehdä korttiluentaa itsesi tai kaverisi iloksi. Kurssiin sisältyy yksi etätulkintakotitehtävä.

Viikonlopun hinta on yhteensä 80€/hlö ja siihen sisältyy kirjallinenmateriaali ja kahvi. Lounastauko pidetään omilla eväillä.

Korven Hovilla on myös majoitusmahdollisuus 2 hlö huoneessa. Liinavaatepaketti ja aamiainen lisämaksusta. Eväät mukaan.

Paikkana Jämijärvi, Juhlatila Korven Hovi.

 

SEURAAVA KURSSI

4-5. Syyskuuta. 2021


Kurssia varten tarvitset oman korttipakan joka noudattaa klassista tarot järjestelmää. Oma heluri ei ole pakollinen.

 

 

Peruutuksen sattuessa:

Lähikurssilaisen on tehtävä peruutus viimmeistään viikkoa ennen kurssia, mutten joudumme perimään puolet kurssimaksusta. Mikäli et pysty osallistumaan kuin toiseen päivänä, perimme koko kurssi maksun, saat kuitenkin molempien päivien materiaalit.

Mikäli kursseja on tarjolla useampana ajankohtana ja olet estynyt tulemaan peräkkäisinä päivinä, voit varata päivät eri viikoille, mutta tässäkin suosittelemme peräkkäisiä päiviä. Ole tästä yhteydessä Susuwellbeigiin.

Jos kurssi peruuntuun Korona-epidemian vuoksi, maksettu kurssimaksu palautetaan peruuntuneilta kurssipäiviltä.