Siirry sisältöön

Henkien retriitti yksin matkaileville, pariskunnille tai kaveruksille.

Enkeli retriitti on suunniteltu hyvin korkea värähteiseksti retriitiksi. Se sisältääkin ulkoitua, kanavointia, energiahoitoa, maadoittumista ja hiljentymistä luonnon rauhassa. Retriitti sisältää myös 30 min henkilökohtaisen tulkinnan.

Retriittiviikonlopun hinta on 262€/hlö.

Miltä tuntuisi viikonloppu maaseuden rauhassa?

Juhlatila Korven Hovin on rauhallinen maatilamatkailukohde pienellä paikkakunnalla Jämijärvellä.  Vietämme aikaa juhlapaikan puutarhassa ja Hämeenkankaan retkeilyalueella Jäminharjun maisemissa. Korven Hovin puolesta meille järjestetään maittavat ruokailut.

Kaikki aktiviteetit sisältävät ohjauksen, mutta viikonlopun aikana on myös omaa vapaa - aikaan.

Teemme myös erikseen retken Uhrilähteelle ja luontopolulle Hämeenkankaalle.

Retriitit järjestetään pienille ryhmille.

Ruokailut ja ohjelmat ovat vapaaehtoisia, jos et niihin halua osallistua, niin se on täysin sinun päätettävissäsi.

 

Retriitti alkaa ensimmäisen iltana klo.19.00 Paikkaesitteylllä jonka jälkeen on iltaohjelmaa.

Ensimmäinen päivä on ohjelman täyteinen päivä. Päivä alkaa klo. 8.00 aamumeditaatiolla ja päättyy klo.22.00 hiljaisuuteen.

Toisen päivämme aloitamme jälleen aamun luontojoogalla ja huoneiden luovutus on klo. 16.00.

 

 

Retriitti ei sisällä majoitusta. Korven Hovilla on kutenkin tarjolla useita majoitusvaihtoehtoja. Muista varata majoitus koko ajankohdalle. Retriittiviikonloput vietetään 2 hlö huoneissa.

Retriitti sisätää myös perinteisen puusaunan ensimmäisen päivän iltana, jonka yhteydessä teemme saunajoogan. Illan aikana on mahdollisuus kölliä saunan viereisessä lömpöisessä paljussa ja tiirailla tähtiä.

Retriitti on puhelinvapaa ja päihteetön. Ruokailuun oma mahdollista tilata mm. gluteeniton, maidoton tai kasvis vaihtoehto.

Retriitti paikalta on mahdollista lainata henkistä kirjallisuutta retriitin ajaksi luentaan. Retriitin aikana runsas veden juonti on suositeltavaa, niin pakkaa mukaan hyvä retkipullo.

 

Mikäli kiinnostuit tästä ohjelmasta ryhmällesi, niin ota yhteyttä sähköpostilla ja kysele vapaita viikonloppuja.

susanna.niemi@oniemi.net